Fysioterapia
test
Fysioterapeuttina olen lämminsydäminen, motivoiva, periksiantamaton ja asiakaslähtöinen. Asiakkaani ei koskaan jää yksin vaivansa kanssa ja tulee aina aidosti kuulluksi. Olen ennaltaehkäisevän ja aktiivisen fysioterapian kannalla, joka johtaa usein parhaimpaan lopputulokseen.
Liikkuessa ja etenkin kuntosalilla moni jää yksin tuskailemaan uusien vaivojen tai vanhojen pitkittyneiden kipujen kanssa. Kuntosalimaailma on itselle tuttu kotikenttä ja yhdessä löydämme taatusti ratkaisun sinun pulmaasi!
Fysioterapian lisäksi palveluihin kuuluu myös yksilölliset kuntosaliohjelmat ja -ohjaukset. Mikäli haluat kehittyä kuntosalilla, kaipaat tukea liikunnan aloittamiseen tai sinulla on kipuja, jotka häiritsevät treenaamista, olen sinua varten! Kuntosaliasiakkailleni hyödynnän poikkeuksetta fysioterapiaa ja se varmistaa laadukkaan, kokonaisvaltaisen sekä yksilöllisen palvelun. Kuntosaliasiakkaakseni ovat tervetulleita kaikki aloittelijasta kokeneempaankin treenaajaan!
Toiminnan pohjalla korkeakoulutuksen lisäksi on oma lajitausta mm. yleisurheilusta, jalkapallosta ja kuntosalilta. Kuntosalia olen itse aktiivisesti harrastanut yli 9 vuoden ajan. Olen fysioterapian lisäksi toiminut myös jalkapallon parissa fysiikkavalmentajana. Yhteydenotot matalalla kynnyksellä! Uusille asiakkaille mahdollistan 30 minuutin ilmaisen konsultaatiokäynnin, joka ei velvoita sinua mihinkään.
ILMAINEN konsultaatio 30 minuuttia uusille asiakkaille
Fysioterapia:
45 minuuttia | 54€ |
60 minuuttia | 62€ |
90 minuuttia | 79€ |
Kuntosali:
Fysioterapeutin kuntosaliohjaus (1h) | 62€ |
Fysioterapeutin kuntosaliohjaus (1,5h) | 74€ |
5 ohjauksen paketti | 270€ (54€/ohjaus) |
10 ohjauksen paketti | 490€ (49€/ohjaus) |
20 ohjauksen paketti | 900€ (45€/ohjaus) |
Kuntosaliohjelma + ohjaus:
Yksilöllinen kuntosaliohjelma (sis. 45min Fysioterapeutin haastattelun ja tutkimisen) | 85€ |
Yksilöllinen kuntosaliohjelma + 2 ohjausta | 193€ (54€/ohjaus) |
Yksilöllinen kuntosaohjelma + 3 ohjausta | 238€ (51€/ohjaus) |
Yksilöllinen kuntosaliohjelma + 4 ohjausta | 281€ (49€/ohjaus) |
Kuukausivalmennuspaketti:
Henkilökohtainen valmennus |
169€/kk (sis. alv) |
Sisältää: - Kattava alkukartoitus - Räätälöity kuntosaliohjelma - Ohjelman muokkaukset - Tekniikkaopastukset - 2 ohjattua treeniä/kk - Viikkoraportointi - Tulosseuranta - Syketribe -sovellus käyttöösi - Ravintoneuvonta - Korkeakoulutettu osaaminen jatkuvana tukenasi |
Puhelin: 040 035 9750
Sähköposti: tmiriinavehkoja@gmail.com
Karvarinkatu 2
60320 Seinäjoki
Asiakaspalvelu
045 7873 1870
seinajoki@ole.fit
Asiakaspalvelu avoinna ma-pe klo 17-20 ja la klo 10-13
Kulkukortilla pääset kulkemaan läpi vuorokauden 24/7!